Nepsy-äidin suuri sydän

Olen kirjoittanut tämän tekstin Leijonaemot ry:lle eduskuntavaalien 2023 alla.

Haluan kirjoittaa muutaman sanan nepsy-vanhemman arjesta. Katson itse tätä asiaa nepsyyden ulkopuolelta, nepsy-valmentajan ja koulun henkilökunnan silmin. Erityislapset ja erityisesti neurokirjon lapset valitsivat aikanaan minut ja määrittelivät työpolkuni suunnan. En tiennyt heistä mitään, heittäydyin suoraan syvään päähään, enkä ole katunut. Olen työskennellyt niin erityislasten iltapäivätoiminnassa Naantalissa, erityislasten koulunkäynninohjaajana Raumalla, kuin opettajan ja laaja-alaisen erityisopettajan sijaisena Tampereella. Olen kohdannut hyvin erilaisia nepsyjä ja heidän perheitään, mutta kaikkia yhdistää yleensä kaksi asiaa. Yksi: he ovat oppineet taistelemaan. Kaksi: he ovat välillä aivan loppu. 

Olen monesti itse saanut osakseni nepsy-oppilaan huudot, ja sydämen vereslihalle repivät haukkumiset. Mutta olen itse aina ollut roolissa, jossa pääsen tästä hetkeksi tauolle, Finnairin sanoin illaksi kotiin. Mutta entä vanhemmat, jotka elävät nepsy-elämää 24/7? Missä he saavat levähtää, missä ja miten he tankkaavat voimia jaksaa jatkaa sitä taistelua, jota näiden lasten vanhempana on jaksettava? Saako nepsyn vanhempi väsyä, uupua, olla itse aivan loppu? Kuka sitten taistelee, jos (/kun) näin käy? 

Nämä lapset ovat älykkäitä ja empaattisia, havainnoivat maailmaa täysin uudesta näkökulmasta, tuovat laajasti uudenlaisia tapoja tehdä ja muokkaavat tätä maailmaa parempaan. Näin näen heidät itse. Mutta tiedän, kuinka tuskastuttavan moni katsoo asiaa vielä toisenlaisin silmin. Nähden vaikeudet, kiukun, hankalan oppilaan, joka ei taivu siihen muottiin, mihin muita yritetään istuttaa. Kotiin lähtee taas kerran wilma-viestiä, ellei ole tullut jo puhelua päivän aikana. Viestissä keskitytään todennäköisesti negatiiviseen, jolloin vanhemmuus saa taas kerran kolauksen ja oppilaan itsetunto murenee jälleen palasen. Ja tätä voi jatkua päivittäin / lähes päivittäin 10–15 vuotta, alkaen päiväkodista ja päättyen sitten joskus, kun nepsy-nuori alkaa osata taitoja itsehillintään ja rauhoittumiseen sen verran, että koulupäivä ehkä sujuu suuremmitta kupruitta. Tämä on nyt kärjistettyä, mutta joskus pitää herätellä. 

Olen monesti miettinyt, mistä nämä vanhemmat saavat sen voiman, että he jaksavat uskoa tekevänsä oikein, kun tuntuu, että koko muu maailma haraa vastaan. Jos lapsi jaksaa tsempata päivän koulussa, se kaikki purkautuu kotona ja valitettavan usein se on äiti, joka sen kaiken kiukun saa päälleen. Kun kirjoitan tätä, on mielessäni erityisesti kaksi äitiä läntisen Suomen suunnalta. He ovat antaneet kaikkensa lastensa eteen, he ovat taistelleet ja vaatineet. He ovat olleet siinä onnekkaassa asemassa, että tiedän koulun tehneen kaikkensa auttaakseen päivän aikana, mutta silti se kuormitus purkautuu vasta kotona. 

Maailmalla aletaan nähdä nepsyjen vahvuudet ja merkitys, aihe, josta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon! Mutta näkeekö kukaan vieläkään sitä, että näiden erityisten lasten äitien ja vanhempien täytyy olla myös hyvin erityislaatuisia? Sanooko kukaan heille, kiitos, että jaksat taistella lapsesi vuoksi?

Haluan sanoa teille nepsy-äidit: teillä on erityisen suuret sydämet, uskomaton resilienssi ja ehkä myös astetta rankempi huumorintaju, kun olette jaksaneet ja jaksatte. Kiitos, että kasvatatte näitä upeita, maailmaa muuttavia ihmisiä! Kiitos, että te näette heidän erityisyytensä parhaat puolet silloinkin, kun maailma potkii teitä kaikkia! Kiitos, että olette nepsy-lasten äitejä ja vanhempia! Vielä tulee päivä, jolloin myös Suomi ymmärtää neurokirjon upeuden ja erityisesti sen, että maailmaa ei ole tehty siksi, että kaikki mahtuvat samaan muottiin. Maailma on tehty muutettavaksi ja nepsyt tulevat tekemään sen murroksen. Sitä ennen, luojan kiitos teillä on toisenne vertaistuen ja vanhemmuuden kautta ja ne suuret, rakastavat sydämet. Uskokaa kun sanon, maailma on parempi paikka, kun te ja lapsenne olette täällä. 

Lämpimin terveisin Pirkkalasta

Sanna-Liisa Lehtonen

Lisää minusta löytyy: www.sannaliisalehtonen.fi ja aina saa olla yhteydessä: sannaliisalehtonen@gmail.com